Menemme kohti lopunaikoja
Kirjoitan tätä nyt 22.3.2026 klo 9, koska eilistä sanomaa piti rukoilla ja tutkiskella hengellisesti
ennen kuin kirjoitan tähän kaiken sen mitä nyt kirjoitan.
Jumala alkoi puhua yhtäkkiä eilen aamulla 21.3.2026 klo 8 asioista…
Numero 8 on merkityksellinen, koska se symbolisoi uutta ja muutosta.
Kun Jumala on minulle ennenkin ilmoittanut siihen liittyy yleensä kellon aika 8 aamulla tai illalla.
Aamukahvia juodessani, klo 8, aloin nähdä asioita,
jotka näin omin silmin ja samalla Pyhä Henki puhui henkeeni asioita siitä
mitä nyt juuri tapahtuu maailmassa, ja mitä pian tulee tapahtumaan.
Mutta aiemmin aamulla klo 7.30 heräsin uneen,
jossa oli sanoma tähän aikaan sekä liittyi siihen mitä Jumala alkoi näyttää minulle.
Kirjoitin unen heti ylös ja myöhemmin aamupäivällä rukoilin
ystävän kanssa unen sanomaa jolloin se alkoi avautui.
UNI
Unen sanoma oli lyhyesti se, että tämän maailman henki pettää uskovaisia niin,
että he tekevät kompromisseja maailmallisuuden kanssa vastoin Jumalan sanan ohjeita. Uskovat tietävät sydämessään,
että tämä nyt ei ihan mene oikein, mutta koska näin maailmassa toimitaan, kunhan ei jää kiinni,
ja niinpä kaikki tekisivät näin, koska eihän tässä mitään pahaa ole kun ei kukaan kärsi vaan
loppujen lopuksi tämä on ihan ok.
Lisäksi unessa myös uskovainen hyvä ystävä sanoi, että kyllä voit tehdä niin koska
se on sinulle ihan hyvä juttu. Eli hänkin neuvoi toimimaan vastoin Jumalan tahtoa,
vaikka uskova tiesi sydämessään, mikä olisi oikein ja mikä olisi väärin, mutta yleinen
mielipide vaikutti hänen valintaansa, ja hän teki kompromissin ja valitsi sen väärän.
Mutta uskova pohti unessakin sitä, että Jumala näkee kaiken ja uskova tiesi sydämessään,
että se mitä hän tekee eli väärän valinnan, se vaikuttaa hänen jumalasuhteensa ja se on
epäpyhä asia, jota ei pitäisi tehdä vaan valita oikein. Mutta siitä huolimatta maailman
tapa vei voiton. Siihen heräsin 7.30.
NÄIN TAISTELUN:
Sitten menin aamukahville ja katsoin ulos ja yhtäkkiä aloin nähdä asioita…
Ensimmäinen sana, mikä tuli vahvasti mieleeni, kun näin mitä näin, oli ”TAISTELU”! ja se toistui useasti.
Nyt on menossa taistelu. Kyse oli ennenkaikkea hengellisestä taistelusta näkymättömässä
maailmassa. Ja vähän myöhemmin näkemääni tuli mukaan sen ulottuvuus näkyvään maailmaan.
Yksi asia mitä koin siinä hetkessä oli se, että seurakunta jakaantuu nyt voimakkaasti kahtia.
Ja se mitä näin omin silmin, toi mieleen hyvin elävästi erään unen, jonka olen nähnyt yli
kymmenen vuotta sitten, mikä puhui seurakunnan luopumuksesta ja kiintymisestä tähän maailmaan
ja siitä, että lohikäärme paiskaa hännällään seurakunnat ajalle. Kysymys oli nimenomaan
hengellisestä sodasta seurakuntia ja uskovia vastaan niin, että uskovien seurakunnat ja
Kristuksen seurakuntaruumis hajoaisi maailmallisuuteen.
Silloin suurimmasta osasta seurakuntaa tulee maailman ystävä ja vain murto-osa uskovista
seurakunnan keskeltä haluaa Jumalan pyhyyttä elämäänsä mutta suurin osa haluaa maailman
ystävyyttä. Eivätkä he edes ymmärrä sitä, että miten pettävä tämän maailman aika on.
Miten pettävää on kaikki mitä tuodaan hyvän varjolla. Kaikki ei olekaan hyvää eikä hyväksi.
Sitten se mitä näin jatkui. Näin suuren linnun tai enkelin kaltaisen hahmon ja miekan,
se kuvasi taistelua. Se oli juurikin tämä hengellisen sodankäynnin symboli siitä mitä on
nyt menossa tässä maailmassa, ja nimenomaan ensin näkymättömässä ja sen jälkeen näkyvässä.
Seuraavaksi alkoi näkemääni alkoi muodostua karhun pää, mikä oli kuin kuin jääkarhun pää.
Sillä oli suu auki ja se karjui, ja sen vierelle muodostui jokin toinen, pienempää karhun
päätä muistuttava hahmo. Ehkä pesukarhun tapainen tai jokin sen kaltainen pienempi petoeläin.
Ymmärsin, että tulevina päivinä Venäjän jääkarhu karjuu. Venäjä on kuin jääkarhu, ja se
nousee karjumaan. Se tulee vastaamaan omalla mitallaan asioista joihin se haluaa puuttua.
En välttämättä kokenut, että se olisi Suomen kohdalla suoranaisesti, ainakaan tässä
vaiheessa uhka, vaan yleisesti ottaen Venäjä haluaa puuttua maailman tapahtumiin,
mitkä ovat nyt juuri menossa. Ja sillä on apuna jonkinlainen pienempi petoeläin tai
hieman sivussa pysyttelevä petoeläin. Mutta se pienempi peto on sen mukana pienempänä vaikuttajana.
Sitten näin pommikoneita karhun ja karhujen vierellä ja nämä lentävät linnun kaltaiset
hahmot jakaantuivat usemmaksi ja tiesin, että maailman tilanteet vain kärjistyvät. Se
mitä me nyt näemme uutissa, ei ole vielä mitään siihen verrattuna, mitä on tulossa.
Sota käydään ensin näkymättömässä maailmassa, jossa soditaan niin Jumalan seurakunnasta
kuin tästä maailmasta ja molemmat sodat liittyvät toisiinsa, koska näin se on Raamatussakin.
Ymmärrätte yhteyden, jos olette sitä tarkkaan lukeneet. Tätä näkyvää maailmaa ohjaa näkymätön maailma.
Enkä tuossa vaiheessa aamua ymmärtänyt, että uneni, joka oli symbolinen, liittyi siihen
mitä näin. Tämä yhteys selvisi vasta rukouksen myötä ja rukousystävän kanssa arvioidessa siitä mitä näin.
En ymmärrä miksi minulla on tämä tehtävä…
En tiedä miksi Jumala ilmoittaa asioita minulle? Mutta välillä näen jotain, minkä kautta tulee selkeä sanoma,
ja tämä on minulle eräänlainen normaalius. Jumala näyttää mitä haluaa ja silloin, kun haluaa.
Ja joskus sitä sanomaa ei voi heti edes kertoa, vaan täytyy odottaa oikeaa aikaa.
Minä en voi sitä pyytää, että näytä minulle jotakin, koska se tulee sillä hetkellä,
kun tulee ja se on sitä mitä Jumala haluaa näyttää ja mitä Jumala haluaa puhua ja miten
Jumala haluaa kulloinkin puhua.
Ja Jumala haluaa puhua jokaiselle uskovaiselle Pyhän Henkensä kautta, jos haluaa avata
hengelliset korvat ja silmät kuulemaan ja näkemään. Pyhällä Hengellä on paljon asiaa ja sanottavaa ihan jokaiselle.
Ja se miksi Jumala ilmoittaa sitä mitä nyt minulle ilmoitti, se on Hänen viestinsä,
siksi että uskovat nousisivat rukoilemaan niiden asioiden puolesta, jota Jumala haluaa
tehdä tässä maailmassa ja niitä asioita, pahuutta vastaan, jota vastaan Jumalakin taistelee
tässä maailmassa. Jumalan tahto on edelleen ihmiskuntaa kohtaan hyvä.
Mutta tästä maailmasta, ja ihmisten ja uskovien sieluista taistelee pimeys saadakseen
saalista. Jumala tahtoo löytää niitä sieluja, jotka etsivät häntä. Eikä hän tahdo, että
kukaan joutuisi kadotukseen. Siitähän kaikessa tässä on kysymys. Tämä koko maailma on
hengellisen sodankäynnin näyttämö ja kenttä. Kaikki on yhteydessä kaikkeen.
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei
yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei
Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten,
että maailma hänen kauttansa pelastuisi. (Joh. 3:16-17)
Jumalan tahto on:
Nouskaa uskovat yhä voimakkaammin rukoilemaan. Rukoilemaan Jumalan tahdon
tapahtumista sielujen kohdalla, niin kansojen kuin yksilöiden kohdalla tässä
maailmassa. Taistelu on todellinen niin näkymättömässä maailmassa kuin näkyvässäkin.
sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset
Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen
päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan,
ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle (2. Kor. 10:4-5)
Ja Herra ojensi kätensä ja kosketti minun suutani. Ja Herra sanoi minulle:
“Katso, minä panen sanani sinun suuhusi. Katso, minä asetan sinut tänä päivänä
yli kansojen ja valtakuntain, repimään maasta ja hajottamaan, hävittämään
ja kukistamaan, rakentamaan ja istuttamaan.” Minulle tuli tämä Herran sana:
“Mitä sinä näet, Jeremia?” Minä vastasin: “Minä näen mantelipuun oksan.”
Herra sanoi minulle: “Sinä olet nähnyt oikein; sillä minä valvon sanaani
toteuttaakseni sen.” Minulle tuli toistamiseen Herran sana, näin kuuluva:
“Mitä sinä näet?” Minä vastasin: “Minä näen kiehuvan padan; se näkyy pohjoisen
puolelta.” Ja Herra sanoi minulle: “Pohjoisesta on onnettomuus purkautuva kaikkien
maan asukasten yli. Sillä katso, minä kutsun kaikki pohjoisten valtakuntain
kansanheimot, sanoo Herra, ja ne tulevat ja asettavat kukin valtaistuimensa
Jerusalemin porttien oville ja kaikkia sen muureja vastaan, yltympäri,
ja kaikkia Juudan kaupunkeja vastaan. Sitten minä julistan heille tuomioni
kaikesta heidän pahuudestaan, koska he ovat hyljänneet minut, polttaneet
uhreja muille jumalille ja kumartaneet kättensä tekoja. Mutta sinä,
vyötä kupeesi, nouse ja puhu heille kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.
Älä heitä kauhistu, etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään.
Sillä katso, minä teen sinusta tänä päivänä varustetun kaupungin,
rautapatsaan ja vaskimuurin koko maata vastaan, Juudan kuninkaita,
sen ruhtinaita, sen pappeja vastaan ja maan kansaa vastaan. Ja he
sotivat sinua vastaan, mutta eivät voita sinua, sillä minä olen
sinun kanssasi, sanoo Herra, ja pelastan sinut.” (Jer. 1:9-19)
21. 09. 2026 Etusormi ylöspäin...
FAKTA:
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022, mikä on jatkoa vuoden 2014 konfliktille.
VUODEN 2026 UUTISOTSIKOITA:
30.8.2026 Ilta-Sanomat
Venäjä: Valmistelemme massiivisia iskuja Ukrainaan
Venäjän puolustusministeriö sanoo valmistelevansa massiivisia iskuja
Ukrainan energialaitoksiin, kertoo uutistoimisto Interfax.
29.8.2026 kyivpost
Käännös:
Venäjä testasi mannertenvälistä ballistista ohjusta päiviä CIA:n päällikön Moskovan-vierailun jälkeen
Lyhyesti: Venäjän strategiset ohjusjoukot suorittivat harjoituslaukaisun kiinteän polttoaineen
mannertenvälisellä ballistisella ohjuksella (ICBM) Plesetskin kosmodromista perjantaina 28. elokuuta.
Taistelukärjet osuivat onnistuneesti määrättyihin kohteisiinsa Kamtšatkan niemimaalla. Vaikka tarkkaa ohjusta ei nimetty,
Venäjän kiinteän polttoaineen arsenaali koostuu pääasiassa Topol- ja Yars-järjestelmistä,
joiden kantama on 10 500 kilometriä ja jotka muodostavat 56 % maan strategisesta maalla sijaitsevasta ydinasearsenaalista.
29.8.2026 Ilta-Sanomat
Stubb: Tästä on kyse Ruotsin hävittäjien tulossa Suomeen.
Stubb kiistää, että Ruotsin hävittäjien tulo Suomeen liittyisi mahdollisiin Venäjän tuleviin ilkeyksiin.
(Ruotsalaishävittäjiä tulee partioimaan Suomeen, ei koskaan aiemmin...)
28.8.2026 HS
Venäjä varoittaa voivansa iskeä Britannian sotilaskohteisiin – syynä ukrainalaisten käyttämät brittiohjukset.
- Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova varoitti Britanniaa iskuilla sen sotilaskohteisiin.
- Syynä ovat Ukrainan Venäjälle tekemät iskut brittiläisillä Storm Shadow -risteilyohjuksilla.
- Zaharovan mukaan Britannian Ukraina-politiikka synnyttää riskin konfliktin kärjistymisestä.
- Britannian puolustusministeriö vastasi seisovansa Ukrainan rinnalla presidentti Putinin hyökkäystä vastaan.
27.8.2026 New York Times:
CIA:n johtaja antoi synkän arvion Venäjän sodasta salaisella Moskovan-vierailulla.
John Ratcliffen tapaaminen tällä viikolla Venäjän tiedustelupäällikön kanssa
oli tarkoitettu painostamaan Kremliä pyrkimään rauhansopimukseen Ukrainan kanssa.
27.8.2026 Ilta-Sanomat
Puolustusvoimat antoi Suomelle kaksi synkkää vaihtoehtoa – Tutkija:
Näinkin voi käydä. Epävarmuus jatkuu tai Euroopassa on sota,
Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen raportissa maalailtiin. Onko kolmatta vaihtoehtoa?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012231146.html
Skenaariot:
1. Sota ja epävarmuus jatkuu Ukrainassa edelleen
2. Sota laajenee Eurooppaan
3. Venäjä häviää, mikä on epätodennäköistä
26.8.2026 MTV3
Bloomberg paljasti karuja tietoja Putinin suunnitelmista: Lisää sotaa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/bloomberg-putin-haluaa-lisaa-sotaa-laajemmat-ohjusiskut-kiovan-keskustaan-suunnitteilla/9383744
26.8.2026 Ilta-Sanomat
Venäjä harjoitteli sabotaasiryhmien kiinniottoa itärajan tuntumassa.
Harjoitus järjestettiin Leningradin alueella lähellä Suomen ja Viron rajoja.
26.8.2026 Iltalehti
Venäjältä raju uhkaus Suomelle: "Häviää lopullisesti".
Venäjällä presidentti Stubbin puheisiin reagoidaan raivokkaasti.
25.8.2026 Uusi Suomi Raportti:
Venäjä hyökkää Suomeen ja valtaa Narvan – Poikkeuksellisen suora sotaskenaario Puolustusvoimilta.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/a/19789c10-6899-4383-9a5e-e604526afd7f
24.8.2026 Iltalehti
Suomen droonitehtaalle voi syntyä erityinen uhka – ”Venäjä on häikäilemätön”.
Patria selvittää droonitehdasta Suomeen. Droonien kotimainen tuotanto on Suomelle
välttämätöntä, arvioi ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen
(Stubb ilmoitti että Suomi tulee valmistamaan drooneja tulevaisuudessa myös Ukrainan tarpeisiin.)
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8a253282-b322-444c-9aa8-3117ea2a2dc2iltalehti.fi
21.8.2026 Iltalehti
Zaharova varoitti Suomea – Hetkeä myöhemmin tapahtui ikäviä.
Venäjä lupasi Suomelle ”väistämättömän” vastauksen sen vihamielisinä pitämiin toimiin.
Saman päivän aikana sen sotilastiedustelukone lensi epäillysti Suomen ilmatilaan.
20.8.2026 Iltalehti
Asiantuntijalta hyytävä arvio nurkkaan ajetusta Putinista – Näin se vaikuttaisi Suomeen
Aikooko Venäjä hyökätä Natoa vastaan?
19.8.2026 Iltalehti:
"Voimme vain toivoa, että Venäjä ymmärsi viestin" – Nato ryhtyi voimakkaisiin toimiin.
Nato on keskittänyt poikkeuksellisen paljon sotilaskoneita Kaliningradin ja Pohjois-Norjan tuntumaan.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b2972898-141a-4335-abb1-75441cb00a10
19.8.2026 Iltalehti
Venäläiset aloittivat joukkopaon.
Rajaliikenne Venäjältä Georgiaan on kasvanut ennätyksellisen vilkkaaksi uutta liikekannallepanoa koskevien huhujen vuoksi.
18.8.2026 Iltalehti
- Viro tutkii Venäjän mahdollista osuutta puolustusyhtiön rakennuksen tuhopolttoon.
- Ukrainan mukaan Venäjä merkitsee ulkomaalaisia sotilaita kuin ”varastotavaraa”.
- Britannia vastaa Venäjän uhkaukseen.
18.8.2026 YLE:
Venäjä uhkaa Britanniaa seurauksilla drooni-iskujen jälkeen
18.08.2026 Iltalehti
Putin uhkasi vastatoimilla – Nyt alkoi tapahtua Itämerellä.
Taustalla on myös Venäjän ja länsimaiden kiista niin sanotusta varjolaivastosta.
18.08.2026 MTV UUTISET – STT
Venäjä varoittaa Britanniaa droonien valmistamisesta Ukrainalle.
18.8.2026 Iltalehti
Putin uhkasi vastatoimilla – Nyt alkoi tapahtua Itämerellä
Taustalla on myös Venäjän ja länsimaiden kiista niin sanotusta varjolaivastosta.
18.08.2026 MTV UUTISET- Reuters
Britannian pääministeri reagoi Venäjän varoitukseen. Britannia tukee Ukrainaa
"sataprosenttisesti" Venäjää vastaan, sanoi Britannian pääministeri Andy Burnham tiistaina.
14.8.2026 Ilta-Sanomat
Brittiasiantuntija varoittaa paikasta Suomen vieressä – ruutitynnyri,
josta voi alkaa seuraava suursota.
Brittiasiantuntijan mukaan Nato-maiden olisi vastattava nykyistä päättäväisemmin
Venäjän häiriköintiin.
12.8.2026 Ilta-Sanomat
Medvedev varoittaa Venäjän voivan iskeä ulkomaisiin rahtialuksiin. Medvedev kommentoi
11.8.2026 Ilta-Sanomat
Pääkirjoitus: Näytösvaalit lähestyvät Venäjällä – sodanvastaisen oppositiopuolueen kampanja päättyi tylysti.
Kreml kiristää otteita ennen syyskuun lopulla pidettäviä valtionduuman vaaleja.
11.8.2026 Iltalehti
Lähde: Venäjä ryhtymässä toimiin Suomea vastaan
Suurlähetystön lähteen mukaan Venäjä ryhtyy ”tarvittaviin toimiin”.
8.8.2026 Ilta-Sanomat
Presidentti Niinistö ehdottaa keskusteluyhteyttä Venäjälle – näin vastataan eduskunnasta.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tuntevat poliitikot arvioivat, mikä voisi olla Niinistön rooli keskusteluissa Venäjän kanssa.
6.8.2026 Iltalehti
Liettuasta varoitus: Venäjä suunnittelee "Mainilan laukauksia" Baltiassa.
23.7.2026 Ilta-Sanomat
ISW: Venäjä varautuu mobilisaatioon, Venäläismedian mukaan mobilisaatiota suunnitellaan syksylle.
22.7.2026 Verkkouutiset
Pekka Toveri: Venäjän provokaatiot voivat siirtyä seuraavaksi Itämerelle
Venäläisfregatti järjesti yllättäen kovapanosammunnat Englannin kanaalissa.
13.7.2026 Iltalehti
Raskas syytös: Suomi ollut Venäjän salaisen operaation kohteena.
Euroopan unioni syyttää Venäjää laajasta operaatiosta ainakin kymmenessä maassa.
7.7.2026 Iltalehti
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/547d9dd9-9f6a-410a-b117-2723e8b5fde8iltalehti.fi
Uusi uhka muuttaa varusmiespalveluksen – Näin alokkaat reagoivat
Suomen ilmatilaa on rajoitettu lähiaikoina toistuvasti drooniuhan takia.
Ukrainan sodan opit otetaan huomioon nyt entistä laajemmin varusmieskoulutuksessa.
3.7.2026 Ilta-Sanomat :
Medvedev ilkkuu ydinasepäätöksestä: ”Riemuitse, Suomi!” Entinen presidentti
innostui ivailemaan Suomen päätöksestä poistaa ydinaseiden maahantuontikielto.
2.7.2026 - Jul 2, 2026 Express-UK
Venäjä uhkasi kauhistuttavasti Saksaa ja Suomea ydinaseilla kolmannen maailmansodan aikana – "Putui tomuksi"
Russia issues horror WW3 threat to nuke Germany and Finland - 'Reduced to dust'
www.express.co.uk/news/world/2224544/russia-issues-horror-ww3-threat?utm_medium=Social&utm_source=Facebook#Echobox=1783168144
29.6.2026 Iltalehti:
Nato-maasta varoitus Venäjän uhasta: Suomen tilanne nousi heti esiinAlankomaiden puolustusministeriön tuoreessa raportissa arvioidaan,
että Eurooppa on nyt Ukrainaa lukuun ottamatta sodan ja rauhan välisellä ”harmaalla alueella”.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0da4ae5a-5d04-4c48-bd90-981304951d13iltalehti.fi
27.6.2026 Iltalehti
Huolestuttava varoitus: Venäjä valmistelee siirtoa Puolaan tai Baltiaan
”lähiviikkoina ja -kuukausina”Lännen tiedustelulähteiden
mukaan riski eskalaatiosta kasvaa, kun Kreml on Ukrainan pitkänkantaman iskujen vuoksi paineen alla.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b8a44e29-fb2b-4d76-95fd-08eeb3bc21a7iltalehti.fi
12.6.2026 IL: Mediatietojen mukaan Venäjän valmistelut sotavoiman kasvattamiseksi Suomen
rajan läheisyydessä etenevät kovaa vauhtia. Ruotsin, Tanskan ja Norjan
yleisradiot tekivät asiasta yhteisselvityksen, jonka mukaan Venäjä on
tuonut merkittäviä määriä sotilasajoneuvoja ja rakentaa sotilasinfrastruktuuria
useilla Suomen läheisillä alueillaan.
9.6.2026 Bank of America:
Bank of America neuvoi tänä aamuna sijoittajia
"lukitsemaan voitot" vedoten "liian moneen varoitusmerkkiin" osakemarkkinoilla.
Ainoa tapa "lukita voitot" on myydä hallussaan olevat osakkeet.
Vaikka Hormuzinsalmi avautuisi juuri tällä hetkellä,
näyttää siltä että taloudellista tuhoa ei silti voitaisi välttää.
6.6.2026 IL:
Venäjän oligarkit paniikissa - Massiiviset omaisuuden takavarikot alkaneet
5.6.2026 IL:
Venäjän duuman kansanedustaja Andrei Guruljovin mukaan Kremlissä on tehty
periaatepäätös uudesta laajasta liikekannallepanosta tulevana syksynä.
5.6.2026 IS: Pääkirjoitus: Putin voi menettää taas yhden
maan - Armenian kohtalo ratkeaa viikonloppunaUhkailu,
kiristys, lahjonta ja valheet - ne kaikki kuuluvat Venäjän
työkalupakkiin Armenian vaaleissa
4.6.2026 YLE: EU tukee Venäjän painostuksen alla olevaa Armeniaa.
4.6.2026 YLE: Trump aikoo vetää joukkoja Saksasta, ja yhä useampi saksalainen on tyytyväinen
20.5.2026 Iltalehti: Yhdysvallat ilmoitti vähentävänsä joukkojaan Euroopassa.
19.5.2026 Ilta-Sanomat
Venäjältä uhkaus Baltian maille - Yhdysvallat puolusti Nato-liittolaistaan YK:n kokouksessa
Nebenzia uhkasi Baltian maita Venäjän kostolla.
18.5.2026 Uutisista: Ukraina iski lähes 600 droonin voimin Venäjälle
16.5.2026 Iltalehti
Pekka Toveri: Venäjä voi käyttää Suomen kiinteistöjä yllättävään tarkoitukseen.
Entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri varoittaa, että viattomastikin Suomesta hankittu kiinteistö
voi päätyä Venäjän valtion käyttöön, halusi omistaja sitä tai ei.
16.5.2026 IL: Sauli Niinistöltä jättimäinen ehdotus - Tämä muuttaisi Naton täysin.
Niinistön johdolla valmistellussa raportissa esitellään kolme erilaista polkua,
joiden kautta Euroopan puolustus voidaan hoitaa ilman Yhdysvaltoja.
13.5.2026 msn
Venäjä testasi tiistaina uutta pitkän kantaman ohjusta, joka pystyy kuljettamaan ydinkärkiä.
Maan presidentin Vladimir Putinin mukaan nyt testattu mannertenvälinen ballistinen ohjus
on maailman voimakkain ohjus. Hänen mukaansa Sarnatiksi nimetty ohjus pystyy kuljettamaan
jopa neljä kertaa voimakkaampaa ydinkärkeä kuin yksikään lännen hallussa oleva ohjus.
Sen kantamaksi hän ilmoitti 35000 kilometriä.
13.5.2026 ILTALEHTI
Hyytävä arvio: Venäjä harkinnut useasti hyökkäystä Baltiaan...
20.4.2026 MTV
Reserviläisille mysteerinen äkkikutsu kertausharjoituksiin - myös siviileille kehotus
11.4.2026 YLE
CNN: USA:n tiedustelun mukaan Kiina on toimittamassa Iranille aseita. Kiina tyrmää CNN:n tiedot.
11.4.2026 STT
CNN: Kiina suunnittelee ilmatorjunta-aseiden toimittamista Iraniin.
10.3.2026 ILTALEHTI
Lähi-idän tilanne uhkaa romuttaa Suomen talouskasvun.
Asiantuntijoiden mukaan Euroopan talous saattaa vajota taantumaan,
jos Lähi-idän tilanteeseen ei löydy ratkaisua lähiviikkojen aikana.
FAKTA:
28.2.2026 alkoi Yhdysvaltojen ja Israelin yhteinen hyökkäys Iraniin.
24.3.25 Iltalehti: Naton piti suojella Venäjältä - Nyt Suomi etsii B-suunnitelmaa. Suomi luotti liikaa Yhdysvaltojen tukeen.