Sotatanner 26.12.24 näin ilmestyksen.

Olin Jumalan sota-asussa. Olin taistelujen lomassa hetkeksi levähtämässä syrjemmällä sivussa. Samalla totesin ettei varustukseni ollut lepohetkellä taisteluvalmiudessa, koska olin sivussa lepäämässä. Miksi olin lepäämässä? Koska jatkuva sotiminen vihollista vastaan väsytti ja kaipasin rauhaa ja Jumalan läsnäoloa ja uutta näkyä päästä eteenpäin.

KUN LIHAAN KOSKEE

Sitten näin miten seisoessani Jumalan sotajoukon keskellä, olin saanut haavoja, mutta minuun käsivarteeni oli lyönyt kipeän haavan samassa rintamassa seisova toinen samaan suuntaan menossa oleva soturi. Hän oli iskenyt minun käsivarteeni omalla miekallaan. Siksi olin ollut erityisen väsynyt.

Kysyin: “Miksi minua löit?” Hän oli sitä mieltä, että minua piti oikaista tielläni lyömällä minua. Hän koki oikeudekseen, että hänen täytyy iskeä miekalla minua, koska en ollut samaa mieltä hänen kanssaan asioista, siitäkin huolimatta, vaikka meillä oli sama suunta, päämäärä ja tavoite. Haava oli kipeä, se oli syvä, lihaan saakka. Se koski ja vetäydyin vielä enemmän sivuun muiden joukosta. Lihaan saakka mennyt haava laittaa sivuun, kunnes se on parantunut.

Murruin näystä.

Murruin sen edessä mitä Jumalan omat tekevät toisilleen. Sitten näin sekavan sekamelskaisen joukon, joka mätki toisiaan aiheuttaen keskinäistä kaaosta ja sitten näin pirun, joka hymyili kieroutuneessa hurmiossa katsellessaan toisiaan mätkivää joukkoa niiden taustalla.

HAAVAN HOITAJAT

Sitten näin Jeesuksen joka ohjasi omia enkeleitään tuomaan sidontatarvikkeita hänen haavoittuneille omilleen. Kun Jeesus siunasi ne tarvikkeet ja enkelit asettivat ne haavojen päälle niin haavoitetut vähitellen toipuivat haavoistaan ja kivuistaan. Surin miten paljon pahaa Jumalan lapsiksi itseään kutsuvat voivatkaan tehdä toisilleen? Näky mursi minua lisää. Näin miten monet haavoitetuista jäivät kokonaan syrjään Jumalan sotajoukoista. He kääntyivät sivuun ja jäivät yksin ja vihollisen demonit alkoivat piirittää heitä kuin nälkäinen rottalauma.

Murruin yhä lisää.

TYHJÄ PAIKKA

Yritin huutaa sotajoukon metelin yli, että lopettakaa, älkää toisianne lyökö, ettekö näe miten vihollinen saa meidät heikoiksi, kun meidän pitäisi olla yhdessä vahvoja. Vaikka emme voi olla samaa mieltä kaikesta emmekä aina ymmärrä erilaisia kristittyjä mutta se ei saa olla este yhteiselle päämäärälle voittaa vihollinen yhdessä.

Jokainen sotamies oli tarpeellinen. Jos joku poistui rivistöstä siihen jäi rivistöön tyhjä kohta, josta vihollinen pyrki luikahtamaan rotan lailla rivistöön kylvämään kaaosta ja tuhoa. Yhtälailla seurakuntaruumiskin on vajavainen ilman varvasta tai sormea. Emme voi halveksia ruumiin jäseniä ja lyödä omaa ruumistamme aiheuttamatta tuskaa ja kipua. Jokainen on tarpeellinen paikallaan.

KRUUNAJAISET

Sitten näin näyssä miten Taivaassa oli kruunajaiset. Perille päässeille sotureille ojennettiin kruunut.

Jalokivet olivat kuin tähtiä kruunussa ja jokainen kärsimys maan päällä lisää loistetta kruunussa. Ja jokainen jalokivi oli henkilökohtainen arvomerkki uroteoista. Mutta sitten näin, että toisia uskovia haavoittaneiden kruunussa oli tyhjiä kohtia, joista puuttui jalokiviä. Jokainen toiseen isketty haava maksoi yhden jalokiven haavoittajalta haavoitetulle. Niinpä niiden kruunussa, joita omat olivat haavoittaneet, oli enemmän jalokiviä kuin niillä, jotka olivat haavoittaneet kanssakulkijoitaan.

Siihen näky päättyi ja olin pitkään liikuttuneessa tilassa.