Elämä Kristuksessa on mahdollisuuksia täynnä, minkä tien edestään valitsee, sillä on väliä.

ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal. 2:20)

Paavali totesi, että elämä on hänelle Kristus.
Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. (Fil. 1:21)

Paavali oli antautunut elämässään täyttämään tehtävän, minkä tiesi olevan Jumalan tahdon mukainen, vaikka tiesikin mitä kohti se johtaisi ennemmin tai myöhemmin. Hän ei välittänyt muusta kuin siitä, että hän sai olla Jumalan työssä, seurakuntien varustaja, apostoli. Hän myös toivoi kaikilta seuraajiltaan samanlaista uskon asennetta elämäänsä ja palvelemiseen.

Käyttäytykää vain Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti, että minä, tulinpa sitten teidän tykönne ja näin teidät tai olin tulematta, saan kuulla teistä, että te pysytte samassa hengessä ja yksimielisinä taistelette minun kanssani evankeliumin uskon puolesta, vastustajia missään kohden säikähtämättä; ja se on heille kadotuksen, mutta teille pelastuksen merkki, merkki Jumalalta. (Fil. 1:27-28)

Paavali tiesi myös sen, että evankeliumin tähden uskovia seuraisi kärsimykset niin maalliset kuin hengellisetkin taistelut, joilla pimeys yrittää tukahduttaa Jumalan sanan etenemisen.

Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä, (Fil. 1:29)

Uskovan elämä ei ole helppoa elämää. Se ei ole ongelmatonta, erehtymätöntä elämää, eikä pelkästään menestystä. “Jokainen ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”, oli Jeesuksen kehotus kulkemaan Hänen jalanjäljissään niin hyvänä kuin pahana päivänä. Kylväjävertaus antaa hyvän kuvan siitä, että vaikeuksien tullessa moni jättää tehtävän sikseen.

“Kylväjä meni kylvämään siementänsä. Ja hänen kylväessään putosi osa tien oheen ja tallautui, ja taivaan linnut söivät sen. Ja osa putosi kalliolle, ja oraalle noustuaan se kuivettui, kun sillä ei ollut kosteutta. Ja osa putosi orjantappurain sekaan, ja orjantappurat kasvoivat mukana ja tukahuttivat sen. Ja osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja teki satakertaisen hedelmän.”

Tämän sanottuaan hän lausui suurella äänellä: “Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon.” Niin hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä, mitä tämä vertaus merkitsi. Hän sanoi: “Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksissa, että he, vaikka näkevät, eivät näkisi, ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi.

Vertaus on tämä: siemen on Jumalan sana. Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat, mutta sitten perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään, etteivät he uskoisi ja pelastuisi. Ja mitkä kalliolle putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat. Mikä taas orjantappuroihin putosi, ne ovat ne, jotka kuulevat, mutta vaeltaessaan tukehtuvat tämän elämän huoliin, rikkauteen ja hekumoihin, eivätkä tuota kypsää hedelmää. Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä. (Luuk. 8:5-15)

Uskovan elämä on kipuilua samoissa ongelmissa, siinä missä kenen tahansa ihmisen elämä, siihen kuuluu koko arkisen elämän problematiikka. Se ei ole huolta vailla vaeltamista, vaan jokaisen elämään kuuluu tragedioita, kärsimystä, köyhyyttä, ahdistuksia ja niin edelleen. Kenellä enemmän ja kenellä vähemmän. Uskova ei siis ole immuuni kärsimyksille, kivuille, säryille, tragedioille tai muille koetuksille.

Vanhurskaat huutavat, ja Herra kuulee ja vapahtaa heidät kaikista heidän ahdistuksistansa. Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista. (Ps. 34:18-20)

Jos ongelmaan löytyy inhimillinen ratkaisu niin asiat selviävät niin sanotusti tavallisella tavalla. Ja yhtälailla meidän kuuluu myös vastata omista teoistamme ja selvittävä omista sotkuistamme, mitkä olemme itse aiheuttaneet. Mutta kaiken keskellä Jumala on luvannut auttaa sitä joka apua pyytää.

Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? (Luuk. 18:7)

Raamatussa lukee, että Jumala myös valmistaa meille pääsyn koetuksistamme ja kiusauksistamme. Mutta silloin jos ongelma menee yli inhimillisten mahdollisuuksien, Jumala ilmestyy ratkaisussa tavalla tai toisella. Uskonelämään liittyy kiperätkin tilanteet, joihin löytyy ulospääsy ja ratkaisut, joissa vaikuttaa Jumala, joskus jopa ihmeen kautta. Hän on luvannut olla meidän kanssamme kaikissa meidän olosuhteissa.

Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin. (2. Kor. 4:7-11)

Jumala on tätä maailmaa suurempi ja Kristus meissä on voittanut maailman ja Hän lupaa luotsata meidät yli kaikkien synkkien aikojen.

Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta. (Jes. 43:2)