”Älä anna vetten vuon minua upottaa, syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea suutaan minun ylitseni.” (Psalmit 69:16)

Tänään aamulla näin eräänlaisen ilmestyksen. Mielikuva tapahtumista vei minut meren syvyyksiin, pimeyteen, jossa tunsin tuhansien kilojen painolastin, jonka vedenpaine syvyyksissä aiheuttaa. Jokainen joskus joutuu elämässä kohtaamaan erilaisia taakkoja ja painolasteja.

Siinä mielikuvassa, siellä syvyyksissä oli pimeys, jossa ei ollut valoa, mutta mukanani oli kuitenkin jokin valo, joka näytti minulle vain lähellä edessäni olevan näkymän. (se valo oli Kristuksen läsnäolo.

Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: “Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.” (Joh. 8:12))

En ollut koskaan nähnyt sellaisia otuksia, jotka asuivat niin syvällä. Ihmettelin, mutta en pelännyt. Kaikki olivat outoja ja omituisia. Enkä tiennyt miten niihin pitäisi suhtautua. Samalla tiesin, että pimeydessä oli myös joitakin petoja, mutta ne eivät tulleet lähelleni. Aavistin niiden läsnäolon ja tarkkailun sekä tiesin, että niillä on vaaralliset hampaat mutta ne eivät tulleet lähelleni, minulla oli valo ja ne karttoivat sitä valoa.

Äkkiä ja pimeyden läpi tuli ylhäältä yksi ainoa todella kirkas valonsäde. Se läpäisi pimeyden ja tunsin, että lähden nousemaan sitä kohti valoa kohti. Ja minulla oli tunne, että minun täytyi pyrkiä sitä valoa kohti. Niin kuin voimakas ja määrätietoinen käsi olisi tarttunut minua olkavarresta ja se veti minut ylöspäin.

Ääni sanoi minulle ajatuksiini lempeästi mutta vahvasti: ”Minä olen sinun kanssasi aina.” Se näkymätön käsi oli vetänyt minut pinnalle valoon. Haukoin henkeäni ja siristelin silmiäni. Kirkkaus veden pinnalla oli niin suuri synkän pimeyden jälkeen, että siristelin silmiäni. Tiesin, että mikä oli pelasturenkaani ja kuka oli hengenpelastajani.

”Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta.” (Jesaja 43:2)

Meillä kaikilla on kokemuksia elämän eri vaiheissa siitä, miten sillä hetkellä tuntuu kuin synkkien vesien koko painolasti olisi painamassa meitä alaspäin. Jokaisella on oma tiensä ja koettelemuksensa. Mutta kun kuljemme Jumalan kanssa, Hänen rakkautensa lupaukset ovat lohduttajamme. Hän ei jätä vaan Hän pitää kiinni jokaisesta omastaan. Ojenna kätesi valoa kohti. Apu tulee ylhäältä. Jeesus on heittää meille pelastusrenkaan, se pitää pinnalla myrskyjen keskellä.

Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? (Room. 8:35)

Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme. Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? Niinkuin kirjoitettu on: “Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina.” Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room. 8:33-39)