Image    

TOTUUSSEERUMIA

Blogia uskosta ja elämästä
Image

01.10.2023
Puhdista kielesi

Parannuksen paikka! ”Anna Jeesuksen pestä kielesikin!”

(Tämä on yleistys eli ei koske kaikkia, mutta on kai se pesu paikallaan tarvittaessa itse kullekin )

Uskovien suurella joukolla, jonka pitäisi olla yhtä, ei ole käytöstapoja. Ei ole uskovien yhteyttä vaan päällimmäisenä kaikuu kiihkoileva hajotus ja itseriittoisuus siitä, kuka on eniten oikeassa. Uskovat sotivat toisiaan vastaan, kun pitäisi olla yhtä eli paholainen on päässyt voitolle! Kun yksi on yhtämieltä että joku juttu on hyvä, niin heti jonkun on pakko oikaista asiaa, kun joku tietää tietenkin paremmin kuin muut, että siinä on ihan väärä evankeliumi ja sitten kuoro yltyy yhdeksi sekamelskaksi.

Mitähän Paavalilla on tähän sanottavaa:

”Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa: nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan, nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani. Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.” (Filippiläiskirje 1:15-18 )

Paavali tuli aina iloiseksi siitä, että ilosanomaa Jeesuksesta julistetaan tavalla tai toisella. Erilaisia ihmisiä puhuttelevat erilaiset kertomukset ja yksikin muuttunut ihminen on tärkeä.

”Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen.“” (Luukas 15:10 )

Ihmisten kunnioittaminen ja kielenkäyttö muista uskovista, siinä on parannuksen paikka uskoville!

Äitini pesi kieleni joskus 50 vuotta sitten mäntysuovalla. Meni viesti perille! Pesisipä Jeesuskin uskovien kielenkannat oikein tehopesulla!

”Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni. Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä? Eihän, veljeni, viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viinipuu viikunoita? Eikä myöskään suolainen lähde voi antaa makeata vettä. Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä. Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele. Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.” (Jaakobin kirje 3:9-18)

Selaa blogeja: