Jokainen meistä on langennut johonkin syntiin, tehnyt virheen, erehtynyt vaikka vähäsen. Joka rikkoo yhdessä kohdassa on rikkonut kaikessa. Olemme siis kaikki lainrikkojia sanan mukaan. (Jaak. 2:19)
Niinpä kuka tahansa meistä voi langeta, kun jokaisella on oma heikko kohtansa jossain asiassa, vaikka huomenna koska emme tiedä huomisesta emmekä voi vannoa olevamme täydellisiä, niin kuin Kristus oli. Jumala voi varjella meitä lankeamasta, mutta ihminen on heikko…
Eli en siis todellakaan aio, enkä halua enkä mene tuomitsemaan saatika syyttämään ketään heikkoa tai vahvana pidettyäkään ihmistä. Se joka vilpittömästi tunnustaa erheensä, osoittaa halua tehdä parannusta niin kyllä Jumala näkee sydämeen. Ei unohdeta että, armo on edelleen voimassa…
”…Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” (Jesaja 1:18)
Rukoilkaa heikkojen puolesta. Älkää lyökö enempää.
”Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.” (Jaakobin kirje 5:16)
”Mutta meidän, vahvojen, tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itsellemme mieliksi. Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksensa, että hän rakentuisi. Sillä ei Kristuskaan elänyt itsellensä mieliksi, vaan niinkuin kirjoitettu on: “Niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun”. Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo. Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan, niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen isää. Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi.” (Room. 15:1-7)
Lopuksi vähän listaa uskon sankareista… Lista on loputon mikä Jumalaan uskovat ovat tehneet… ja silti heidät luetaan uskon sankareihin joiden elämä on esimerkkinä meille että uskon kautta tapahtuu Jumalan tekoja. (Hebr. 11)
Nooa oli juoppo Aabraham paritti vaimonsa Saara oli kärsimätön ja usutti miehensä toisen naisen syliin Isak oli haaveilija Jaakob teki petoksen Joosef juksasi veljiään kun ei heti paljastanut kuka hän oli. Mooses tappoi miehen ja pakeni Lea teki identiteettivarkauden ja huijasi itsensä naimisiin Mirjam oli juoruilija Job meni konkurssiin Simson oli vastuuntunnoton ja naistenmies Rahab oli prostituoitu Jeremia oli masentunut Gideon oli täynnä epäluuloa Daavid oli naistenmies, avionrikkoja ja murhaaja Elia oli masentunut ja itsetuhoinen Jesaja saarnasi alasti ihmisille Joona oli Jumalan ja vastuun pakoilija Timoteus ja Jeremias olivat ihan nuoria poikia Martta murehti kaikesta Samarialainen nainen eli irtosuhteissa Sakkeus oli rahanahne roisto Pietari kielsi Jeesuksen Tuomas oli epäuskoinen Paavali oli provokaattori, lynkkaaja ja murhamies
Suurin ihme on se, että jokainen ihminen saa Jumalalta armon, kun sitä pyytää ja että hänestä tulee uusi luomus.














































































































































































































































































































































































































