10.8.25 Uskovan tehtävä on olla tälle maailmalle kirkas valo ja maailman valkeus. Jeesus antoi sen tehtävän uskoville.
14.Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla kätkössä, 15.eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. 16.Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. (Matt. 5:14-16)
Meille on ikään kuin annettu valtakirja toimia Hänen nimessään ja tehdä niitä tekoja, joita Jeesuskin teki.
Jeesus osoitti tälle maailmalle Isän rakkauden ja teki niitä tekoja, joita Hänen Isänsä halusi, että Hän tekee. Jeesus osoitti millainen on Isän rakkaus lapsiaan kohtaan, hänen armonsa ja rakkautensa.
Jumala loi ihmiset lapsikseen, mutta ihminen lankesi pois Jumalan lapseudesta eli yhteydestä isäänsä. Jumala suurin tahto olisi, että kaikki maailman teille karanneet lapset palaisivat Hänen syliinsä iloitsemaan Hänen rakkaudestaan ja hyvyydestään.
Uskovan tehtävä on osoittaa tälle maailmalle millainen Jumalan rakkaus on.
Näkyykö meistä Kristus? Näkyykö meistä Kristuksen rakkaus ja Hänen hymynsä ja kutsunsa, vai näkyykö meistä langenneen maailman vaikutus ja rangaistuksen alaisuus.
Jos olet kokenut armon joka riisuu sinut kaikesta omasta yrittämisestä ja erinomaisuuden tunteesta ja se armo on näyttänyt sinulle, ettei sinussa itsessäsi asu mitään hyvää millä voisit osoittaa Jumalalle olevasi hyvä tai parempi tai viisaampi kuin joku toinen. Armon kautta näet Jumalan rakkauden ja armon kautta näet muutkin ihmiset, epätäydelliset ja puutteelliset, Jumalalle kelpaavina.
Ilman armoa sinussa ja minussa ei ole mitään mitään erinomaista, ei mistä kerskua paitsi Kristus. Sillä minkä Kristus on sovittanut ristillä, sen Hän teki täydellisesti, armosta.
”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja — ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” (Efesolaiskirje 2:8-9)
Jos olet saanut maistaa Jumalan armoa ja olet kääntynyt kuitenkin omavanhurskauden alle suorittamaan uskoa niin ihmisten ja uskovien tuomitseminen milloin mistäkin asiasta nousee helposti huulillesi.
Huomaa sanasta että ketä kohtaan Jeesus oli ankara sanoissaan? Syntisiäkö kohtaan vai elämässään epäonnistuneitako kohtaan? Ei. Jeesus puhutteli muiden tuomareiksi ja itsensä muita korkeammalle asettuneita fariseuksia tiukkaan sävyyn. Nämä olivat niitä jotka asettivat muille sääntöjä ja määräyksiä ja vaativat muita suorittamaan uskoaan samoin kuin he tekivät koska heidän mielestään he olivat ne joita muidenkin ihmisten piti seurata.
”Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin! Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!” (Matteus 23:24, 26)
Jeesus on kuitenkin ainoa Hyvä Paimen jota tulee seurata ja tehdä niitä laupeuden tekoja, joita Hän teki, ei siis niitä tekoja joita fariseukset tekivät.
”Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä.” (Johannes 12:26)
”Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.” (Matteus 7:12)