Kun puhutaan Jumalan vihastumisesta, kyse ei ole siitä, että Jumala vihaisi ihmistä, vaan Jumalan viha kohdistuu aina tekoihin, joita ovat synti ja katumattomuus. Ne eivät ole ihmisiä vaan tekoja. Yhtälailla opetamme lapsillemme, että rajat ovat rakkautta. Niin miksipä Isä Jumala ei puuttuisi rajojen rikkomiseen rankaisemalla tottelemattomuudesta.
Jos lapsi on tottelematon niin sillä on seurauksensa. Ja näin on myös Raamatun Isän Jumalan säännöissäkin. Rajat ovat rakkautta. Tiedämme että kun teemme asioita vastoin Jumalan tahtoa niistä seuraa vain harmia.
Monilla on mielikuva Jumalasta ankarana kurittajana. Se mielikuva tulee usein suhteestamme omiin vanhempiimme ja erityisesti siitä millaisena olemme kokeneet oman isämme.
(Jesaja 1:16-20) ”Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi. Jos suostutte ja olette kuuliaiset, niin te saatte syödä maan hyvyyttä; mutta jos vastustatte ja niskoittelette, niin miekka syö teidät. Sillä Herran suu on puhunut.” (Jesaja 1:16-20)
Jesaja 1:20 jakeessa mainittu miekka tarkoittaakin yleensä elämään tulevia harmeja ja onnettomuuksia.
Armoa tarvitaan
Jumala näki hyväksi lähettää ihmiskunnalle pelastuksen, omassa pojassaan. Pelastus on tarjolla kaikille, mutta kaikki eivät ota sitä vastaan, sillä pimeys yrittää hämätä ja vääristää todellisen Jumalan luonteen.
”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille” (Tituskirje 2:11)
Sielun vihollinen haluaa erityisesti ihmisten tulkitsevan Raamatun Jumalan olevan ankara rankaisija tai kostonhimoinen murhaaja, vaikka todellisuudessa se onkin paholainen itse. Paholainen on narsisti ja narsisti syyttää ja kääntää kaiken vastapuolen syyksi.
Jeesus tuli näyttämään meille Isän rakkauden ja hän näytti omalla elämällään millainen Hänen Isänsä on.
”“Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!”” (Luukas 2:14)
Jumala on rakkaus
”Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.” (1. Johanneksen kirje 4:8)
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.” (1. Korinttilaiskirje 13:4-8)
Nämä ominaisuudet ovat Jumalan ominaisuuksia. Hän on täydellinen. Ihmisessä itsessään ei ole mitään hyvää, eikä kukaan ihminen kykene täyttämään tätä listaa ilman epäonnistumista.
”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;” (Roomalaiskirje 7:18)
Onneksi on olemassa armo
Jumalalla on aina ihmiselle tarjolla armo ja armahdus, jos ihminen nöyrtyy Jumalalta pyytämään anteeksi antoa koko sydämestään.
”osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.” (Efesolaiskirje 2:7)
”Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: “Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon”.” (Jaakobin kirje 4:6)
”Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?” (Miika 6:8)














































































































































































































































































































































































































