17.4.2022 Uni, Airuet tulevat
Näin unta erään uskovan kutsusta ja tehtävistä ja hänelle asian kerroinkin herättyäni mutta siinä unessa käytiin läpi myös muiden uskovien tehtäviä lopunajassa mutta en niitä sen enempää muista muutakuin että se oli unen aihepiiri. Heräsin unesta kuitenkin yksi lause huulillani, kun olin vielä puoliksi unessa. Siinä herättyäni sitten toisin sen puoliääneen:
”Jumalan airueet tulevat”
Sitä sitten herättyäni jäin miettimään, että mitähän se nyt voi tarkoittaa, kun en tiedä mikä se airut oikeastaan edes on?
Googlettelin sitä sitten ja Wikipedia antoi seuraavanlaisen selityksen.
![]() |
”Airut on juhlamenoissa käytetty avustaja. Airuet toimivat yleensä arvovieraiden opastajina, lippuvartiossa ja vastaavissa tehtävissä. Samoin on mahdollista että esimerkiksi arvohenkilön virallista muotokuvaa paljastettaessa kuvaa vartioivat airuet. Suomessa airuen tunnuksena on yleensä airutnauha.” | |
Synonyymit sanalle airut:
-
osoitus.
-
hääjuhla.
-
kuuluttaja.
-
apulainen.
-
sanansaattaja.
-
lähetti.
-
juhlamenojen ohjaaja.
-
marsalkka.
airue, airut. airue, edellä. airue, edelläkävijä. airue, edelläkäviä. airue, kulkee edellä. airue, lippuvartiossa. airue, lippuvartiosto. airue, lähetti.
Huom! Jos näen unen, ja vaikka siinä olisi hurjiakin tapahtumia, ne eivät ole pelottelua, eikä unista jää pelkotiloja. Vaan enemmänkin ne ovat annettu kehotuksena rukoilla asioiden puolesta, että Jumalan tahto voisi tapahtua maailman asioissa. Rukouksilla voidaan vaikuttaa aivan maailmanlaajuisesti siihen miten asiat tapahtuvat, jopa joskus kansakuntien kohtaloihinkin.















































































































































































































































































































































































































