Uni, 1.7.2004: Pahuus päästetään irti, Rukouksen merkitys
Näin viime yönä kummallisen unen. Heräsin siihen, siksi muistan siitä aika hyvin asiat. Siinä oli joku mieshenkilö, joka oli kirjoittanut kirjan henkivalloista ja taisteluista niitä vastaan ja tuo mies esitteli minulle kirjaansa ja sitä, miten hän oli saanut Herralta merkittävän profetian ja tiedon siitä, että pahoja enkeliruhtinaita oli laskettu irti maapallolle nyt lopunaikoina, ja viimeisin pahoista oli laskettu irti vuonna 1999, ja se oli niistä kahdestoista eli se viimeinen, mutta kaikista niistä pahin ja sen nimi oli joku Abihell 99 eli nimeenkin liittyi sana helvetti, jotain isähelvetti??? Ja sieltä se oli kotoisinkin. Tämä mies jatkoi, että kuten Jeesuksen opetuslapsia oli 12, niin näitä lopunajan erityisiä pahuuden enkeleitäkin oli se 12.
Nämä pahuuden enkelit ja varsinkin tämä viimeinen saivat aikaan sokeaa vihaa, raivoa, pahuutta ja hirveyksiä ihmisten keskellä ja mennessään ihmiseen ihmisestä tuli suorastaan hirviä tai peto. Tämä mies näytti kirjastaan minulle kuvia ja tapahtumia, jotka olivat hirvittävyydessään jotain käsittämätöntä. Mutta sellaista pahuutta tapahtuu juuri tänään. Uutiset ovat sitä pullollaan.
Tämä mies jatkoi ja painotti, että seurakunnan (uskovien) täytyy vihdoin järjestäytyä Jeesuksen nimessä rukoilemaan ja taistelemaan tosissaan näiden pahuuden henkiolentojen hyökkäyksiä vastaan. Kristittyjä tuli varoittaa, nyt jo on tosi kyseessä tässä taistelussa ja kaikki tämä on nyt juuri ajankohtaista.
7.7.04 päiväkirja: Kävin keskiviikkona ystäväni luona kylässä ja hän antoi muuten vaan luettavakseni Vancouverin suomenkielisen vapaaseurakunnan lehden, monistenipun joka oli jo muutamia vuosia vanha. Tuossa lehdessä oli juttu myös afrikkalaisesta miehestä, joka oli herännyt kuolleista Reinhard Bonnken kokouksen aikana. Tämä mies oli käynyt helvetissä ja taivaassakin. Hän kertoi miten enkeli, joka häntä kuljetti näissä paikoissa, oli kertonut, että nyt on saatana lähettänyt suoraan helvetistä pahoja enkeleitä maan päälle riivaamaan ihmisiä, tekemään ihmisistä hirveitä. Ne olivat erityisesti sitä varten lähetettyjä pahuuden lähettejä! (Näin Herra vahvisti uneni.)
Huom! Jos näen unen, ja vaikka siinä olisi hurjiakin tapahtumia, ne eivät ole pelottelua, eikä unista jää pelkotiloja. Vaan enemmänkin ne ovat annettu kehotuksena rukoilla asioiden puolesta, että Jumalan tahto voisi tapahtua maailman asioissa. Rukouksilla voidaan vaikuttaa aivan maailmanlaajuisesti siihen miten asiat tapahtuvat, jopa joskus kansakuntien kohtaloihinkin.














































































































































































































































































































































































































