Minulle on periaatteessa aivan sama uskotko siihen mitä ilmoituksia ja varoituksia minä olen saanut Herralta vuosien varrella, koska niitä ei tarvitse seurata, vaan vain yksin Jeesusta ja riittää, että uskot Raamatun ilmoituksiin!
Silti en voi vaieta siitä mitä tiedän, että Herra on ilmoittanut ja varoittanut, että seurakunta, eli Jeesukseen uskovat yhdistyisivät Hengessä ja totuudessa ja rukoilisivat yhdestä sydämestä, oman maansa, kaupunkinsa, perheensä, päättäjien, ja seurakunnan puolesta. Ja laittaisivat pois jatkuvat kitinät siitä mihin kohtaan pilkkua pitää siirtää Raamatun tekstien opetuksissa.
Nyt tarvitaan rukousta! Enemmän kuin koskaan.
Tässä on muutamia varoituksia joita olen saanut vuosien varrella. Tässä ei ole kuitenkaan kaikkia varoituksista, joita olen saanut.
Varoittaminen tarkoittaa sitä että rukoilla pitää, ettei niin tapahtuisi.
”Joko tänä syksynä Suomi joutuu ahtaalle jonkinlaisen sotatilan vuoksi?” (Rukoile ettei..)
Suomea ja Eurooppaa ja maailmaa koskevia profeetallisia ilmoituksia:
Uni 25.10.22: Yllätyshyökkäys, Suomi yllättyy
Uni 4.10.22: Liikekannalle pano Suomessa
Uni, 20.12.2020: Orava ja koira / Usa ja Venäjä, Suomi liittyy välien selvittelyyn ja Usa poistuu Suomesta, sen jälkeen sotatila.
Uni, 29.3.2020: Koronan laannuttua (2022-2023), syksyllä tulee sota… alueellisesti laajempi käsite
Uni, 27.12.2017: Jälleenrakennus sodan jälkeen (Suomessa)
Uni, 14.12.2017: “Vuosi 2022” ns. vedenjakaja
Uni, 2.1.2005: Katastrofi (sotako) ja sen jälkeen vainot
Uni 2) 21.9.2003, Venäjän vallanhimo yltyy Uni 1): 17.9.2003, EU:n liittovaltion synty ja USA:n alamäki
Ilmestys 7.1.2008: Itä-Euroopan, Baltian ahdinko ja uhka Suomelle. Lopunajan herätys.














































































































































































































































































































































































































