Eräs video, missä paimenkoiraa testataan oikean käskysanan kuulemisessa, sai ajattelemaan kahta asiaa, mitkä koskevat uskovaa.

Videossa koiralle sanotaan kaikenlaisia muita sanoja, jotka eivät ole se oikea käsky, jolla se tietää, että nyt on aika lähteä liikkeelle. Koira on todella valppaana ja heti valmis lähtöön kuullessaan sanan mutta vain nytkähtää ja taas pysähtyy ja jähmettyy odottamaan oikeaa käskyä. Kun se lopulta kuulee oikean sanan, ”Come-bye!”, mikä tarkoittaa lähtökäskyä hakemaan lammaslaumaa, se säntää vauhdilla matkaan.

Tämä toi mieleeni pari ajatusta.

Pyhän Hengen ääni on selkeä, ja sen erottaa, jos korva on harjaantunut kuulemaan sen. Eikä se pelkästään riitä, että kuulee mitä sanotaan vaan pitää myös toimia sen mukaan.

Uskovan korva harjaantuu opettelemalla kuulemaan oikean Jumalan puheen ja käskysanan kaikenlaisesta muusta mölinästä. Se tapahtuu rukouksessa ja Jumalan läsnäolossa.

Sitten se toinen juttu.

Me odotamme innolla Jumalalta sitä käskyä ja huutoa, että ”Sulho on tulossa!”
Olemmehan valppaina kuin paimenkoira ja odotamme, koska kuuluu se oikea kutsusana. Kaikenlaisia vihjeitä ja merkkejä on tullut jo runsaasti, että kohta kajahtaa! Valvotaan. Ollaan valppaana ja valmiina?

Ja lisäksi uskon, että Ylkämme odottaa yhtä malttamattomana sitä hetkeä, kun Isä sanoo hänelle, että nouda morsiamesi, nyt on aika täynnä!

”Come-bye!”

Maranata! ~ Herramme, tule! (1. Kor. 16:22)