”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.” (Johannes 1:1-5, 9)
Tänään aamulla herättyäni muistin että olin nähnyt unta, josta muistin hämärästi vain joitain välähdyksiä. Ne palautuivat hämärästi mieleeni ilmestyksenä. Näin lyhyen välähdyksen jostain unessa olleista asioista.
Joukkohysteria on demonista
Se henki joka maailmaa vaivaa lisääntyy. Näin henkivaltoja pimeydestä, miten ne saavat vahvistusta omiin riveihinsä. Joukkohysteria yleensäkin on riivaajahenkivaltojen aikaan saamaa. (1. Kun.18 luku kertoo Baalin pappien rituaaleista)
Tämän maailman ajan maalliset remukemut ja sellaiset suuret tapahtumat, joissa pimeyden teot ja pimeyden voimat ovat pääosassa kuin palvontamenoita, voimistavat pimeyden otetta maailmasta. Sillä jokainen kansanjuhla, jossa on jotain palvontaa, jossa kokoonnutaan muussa hengessä ja muussa nimessä kuin Jeesuksen ja yksin kaikkivaltiaan elävän Jumalan kunniaksi, korottaa vain pimeyttä.
Se mikä ei korota ainoan todellisen kuninkaan Jeesuksen kunniaa, mikä ei korota pyhää Jumalaa, se nostattaa pimeyttä ja pimeyden hierargian toimintaa, sen joukkojen voimaa. Siksi askel askeleelta maailma hoippuu yhä tiukemmin pimeyden syliin, kunnes tulee yö eikä voi työtä tehdä.
Maailmassa on ollut nyt monia laskennallisesti merkittäviä juutalais-kristillisiä juhlapäiviä, jolloin hengellisessä ulottuvuudessa on tapahtunut jotain murtumista pimeyden ja valkeuden taistelussa ja pimeyden läpi tunkeutumista tähän maailmaan niin että ikäänkuin kellon viisaria olisi käännetty eteenpäin. Yksi sellainen päivä oli viime vuoden, 2025 lehtimajan juhla. Siinä tapahtui jotain merkittävää henkimaailmassa, sekä pimeys, että valkeus ottivat silloin askeleen eteenpäin. Siirryttiin kuin uudelle tasolle maailman tapahtumien kiihtyessä.
Todellakin maailmassa on vain kaksi voimaa pimeys tai valkeus, kuin yö ja päivä. Jos Jumala ei saa pyhää kunnioitusta ja kunniaa joka hänelle kuuluu, silloin pimeys ottaa sen itselleen… ja tämä maailma jatkaa matkaa kohti pimeyttä. Sitä junaa ei voi pysäyttää, siksi täytyy yrittää varoittaa, että edes osa vielä hyppäisi pois siitä junasta.
Tietenkin rukoilevalla Jumalan seurakunnalla ja uskovilla on Jumalan heille antama auktoriteetti, Jeesuksen nimessä, jota heidän tulee osata ja uskaltaa käyttää. Rukous on pimeyden linnakkeita kaatava voima. Ja yhteisessä uskossa on voima valtataistelussa pimeyttä vastaan. Ei siis pidä alistua ja passivoitua, vaikka näkee ja tietää mitä pimeydessä parhaillaan tapahtuu, koska Jumalalle kaikki on mahdollista.
”Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi. Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.” (2. Korinttilaiskirje 4:15-18)
Jumala ei jää koskaan häviölle. Sillä ne jotka vaeltavat valkeudessa, loistavat kuin tähdet.
”Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.” (Daniel 12:3)














































































































































































































































































































































































































