Hengellinen kateus… Tämä on aihe joka nousi esille tänään toisaallakin.
Mitä on kateus?
Ihmisen syntiin langennut luonto pyrkii kadehtimaan sitä mitä itsellä ei ole ja himoitsee sitä mitä toisella on, vaikka Raamatun mukaan Jumala antaa jokaiselle sen mitä hän tarvitsee ja kehottaakin anomaan uskossa. Jos kateudelle antaa valtaa, se alkaa kasvattaa juuriaan. Se ilmenee ensin toisen vähättelynä ja kasvavina katkeruuden juurina, joista nousee vihan versoja.
Joosefin veljet kadehtivat häntä, koska Jumala puhui Joosefille unissa profeetallisten unien kautta ja niinpä veljet tahtoivat ensin surmata hänet, mutta heittivätkin hänet kaivoon ja sen jälkeen he keksivät myydä hänet orjaksi Egyptiin. (1. moos. 37.) Kain tappoi veljensä Aabelin kateudesta. (1. Moos. 4.) Kateus on syntiä ja tottelemattomuutta Jumalalle.
“Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana.” (1. Sam. 15:23)
Valitettavasti kateutta ei kateellinen voi itsessään piilottaa. Ei ihminen sitä itsessään selkeästi näe eikä huomaa, mutta hänen henkensä ilmentää kateutta teoissa ja sanoissa niin, että profeetallinen ja herkkä ihminen sen kyllä vaistoaa, tuntee ja aistii. Ja voi miten raskasta on tuntea sen läsnäolo, koska henki paljastaa kaiken.
Jumala antaa jokaiselle
Miksi juuri sille toiselle? Miksi ei minulle?
Jumalalla on yksin oikeus päättää kenelle ja mitä ja miten ja milloin. Kuitenkin kaikki lahjat on tarjolla jokaiselle joka janoaa. Vaan ENSIN KOETELLAAN ASTIA. Astian on kyettävä kantamaan sitä lahjaa ja sisältöä ja kaikkea sen painoa, ja siksi jokainen astia koetellaan, että se vahvistuu ja jalostuu niin kuin saviastia mikä uunissa poltetaan, että savi muuttuu kestäväksi.
Jos ei koetusta kestä vaan napisee ja kadehtii muiden lahjoja, ei ole vilpittömällä sydämellä valmis kantamaan vastuuta siitä yksilöllisestä lahjasta, joka olisi hänelle varattu. Silloin hengellinen voitelu jää vajaaksi ja puutteelliseksi, koska asenne vaikuttaa siihen miten voitelu tulee ilmenemään.
”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.” (Matteus 5:8)
Se mitä toiselle on lahjana annettu ei ole pois keneltäkään toiselta. Kukaan ihminen maailmassa ei voi itse omalla päätöksellään ottaa yhtään Jumalan lahjaa itselleen, vaan ne on hänelle ylhäältä annettu lahjana.
“Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut. Sillä niinkuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä, niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä; ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu; jos jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa on; jos virka, pitäköön virastaan vaarin; jos joku opettaa, olkoon uskollinen opettamisessaan; jos kehoittaa, niin kehoittamisessaan; joka antaa, antakoon vakaasta sydämestä; joka on johtaja, johtakoon toimellisesti; joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten. Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni. Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” (Room. 12:3-10)
“Sillä nämä: “Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse”, ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: “Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.” (Room. 13:9-10)
”Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.” (1. Korinttilaiskirje 13:4-7)
Rakkaudessa vilpitön iloitsee muiden lahjoista ja tyytyy osaansa odottaen, että aikanaan Jumala korottaa kenet korottaa.
”Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa. Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.” (Jaakobin kirje 4:10-11)
Kopioin tähän kirjoituksen Yael’s Letters nimisestä Facebook sivusta.
Käännös englannista:
Siinailta Jordanille – Osa kahdeksantoista
Yksi vaarallisimmista kapinan muodoista ei saavu hanko kädessään. Se saapuu Raamatun kanssa. Se kuulostaa hengelliseltä. Se kuulostaa huolestuneelta. Se kuulostaa nöyrältä. Se kuulostaa siltä kuin joku “vain kysyisi kysymyksiä”. Ja juuri niin tapahtuu 4. Mooseksen kirjan luvussa 12. Siinain uskomattomien voittojen, liiton, tabernaakkelin, pilven, hopeatrumpettien ja kansakunnan alkaessa liikkua kohti Luvattua maata, seuraava kriisi ei tule Egyptistä. Se tulee leirin sisältä. Jälleen.
Neljäs Mooseksen kirjan luku 12 alkaa Mirjamin ja Aaronin kritisoidessa Moosesta hänen kuusilaisen vaimonsa vuoksi. Ensi silmäyksellä se näyttää olevan ongelma. Se ei ole. Todellinen ongelma paljastuu seuraavassa jakeessa. “Onko JHWH puhunut vain Mooseksen kautta? Eikö hän ole puhunut myös meidän kauttamme?” (4. Mooseksen kirja 12:2). Siinä se on.
Vaimo oli vain tekosyy. Auktoriteetti oli kysymys. Vaikutusvalta oli kysymys. Asema oli kysymys. Tässä oli kyse siitä, että joku katsoi toisen ihmisen kutsumusta ja päätti, että hän ansaitsi osan siitä. Ihmisluonto ei ole muuttunut paljon kolmessatuhannessa vuodessa. Ihmiset tekevät näin edelleen. He käärivät kateuden huoleen. He käärivät kunnianhimon tarkkanäköisyyteen. He käärivät kapinan hengellisyyteen. Sitten he ihmettelevät, miksi kaikki syttyy tuleen.
Käärme käytti täsmälleen samaa strategiaa Eedenissä. Hän ei aloittanut avoimella kapinalla. Hän aloitti kysymyksellä. “Sanoiko JHWH todella…?” (1. Moos. 3:1) Kysymys kuulosti viattomalta. Kapina oli piilossa. Samoin Miriam ja Aaron eivät julista avoimesti sotaa Moosekselle. He yksinkertaisesti kyseenalaistavat, valitsiko JHWH hänet todella.
On hauskaa, kuinka usein kapina esiintyy uteliaisuutena.
Tästä tekee vieläkin järkyttävämpää se, että nämä eivät ole satunnaisia israelilaisia, jotka nurisevat leirin laidalla. Tämä on Mooseksen oma perhe. Hänen veljensä Aaron on ylipappi. Hänen sisarensa Miriam on naisprofeetta, joka johti Israelin naisia jumalanpalveluksessa Punaisenmeren ylityksen jälkeen (2. Moos. 15:20-21). Nämä ovat johtajia. Nämä ovat ihmisiä, joiden pitäisi tietää paremmin. Ja sen pitäisi saada jokainen johtaja pysähtymään.
Suurimmat uhat JHWH:n työlle eivät usein tule pakanoilta. Ne tulevat ihmisiltä, jotka jo osaavat kielen, tuntevat Raamatun, tuntevat perinteet ja tietävät tarkalleen, miten kapina saadaan kuulostamaan hengelliseltä. Joskus jopa omalta perheeltäsi.
Huomaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. JHWH itse puuttuu asiaan. Heti.
Ei komiteaa. Ei tutkintaa. Ei loputtomia väittelyitä. Ei kolmeakymmentäseitsemää YouTube-vastausvideota. JHWH yksinkertaisesti kutsuu kaikki kolme sisarusta tabernaakkeliin. Voitko kuvitella tuon kävelyn? “Miriam. Aaron. Mooses. Astukaa toimistooni.” Kukaan ei halua tuota tapaamista.
Sitten JHWH tekee jotain hämmästyttävän selväksi. Hän selittää, että Hän puhuu profeetoille näkyjen ja unien kautta, mutta Mooseksella on ainutlaatuinen rooli. Mooses puhuu JHWH:n kanssa tavalla, joka on erilainen kuin kaikilla muilla.
Toisin sanoen, kyllä, JHWH puhuu profeettojen kautta. Kyllä, Hän puhuu johtajien kautta. Kyllä, Hän käyttää monia ihmisiä. Mutta Mooseksella on asema, jonka JHWH on hänelle määrännyt. Ei Mooses. JHWH. Tuo ero on tärkeä, koska JHWH ei puolusta Mooseksen egoa. Hän puolustaa omaa päätöstään.
Tämä kaava esiintyy kaikkialla Raamatussa. Korah haastaa pian Mooseksen. Saul haastaa Daavidin. Absalom haastaa Daavidin. Jerobeam perustaa oman vaihtoehtoisen palvontajärjestelmänsä. Uskonnolliset johtajat haastavat Jeshuan. Peto itse haastaa lopulta JHWH:n auktoriteetin. Heidän kaikkien taustalla oleva henki on huomattavan samanlainen.
“Minun pitäisi olla vastuussa.” Tämä henki ei alkanut erämaassa. Se alkoi kauan ennen Siinain vuorta. Jesaja 14 ja Hesekiel 28 kuvaavat kapinaa, jota ruokkivat ylpeys, itsensä korottaminen ja halu vallata valtaistuin, joka ei kuulunut sille, joka sitä tavoittelee.
Alkuperäinen kapina ei koskenut ateismia. Se koski valtaistuinta. Kuka saa istua valtaistuimella? Se on edelleen kysymys.
Sitten tapahtuu jotain kiehtovaa. Miriamista tulee spitaalinen. Ei Aaron. Miriam. Heti. Valkoinen kuin lumi.
Neljäs Mooseksen kirjan 12:10 kertoo tuomiosta heti hänen Mooseksen kritisoinnin jälkeen. Tämä yksityiskohta ei ole sattumanvarainen. Raamatussa spitaali toimii usein kuvana syvemmästä hengellisestä todellisuudesta. Se leviää pinnan alle. Se turmelee hitaasti. Se eristää ihmiset yhteisöstä. Se saastuttaa kaiken, mihin se koskee.
Aivan kuten kateus. Aivan kuten ylpeys. Aivan kuten katkeruus.
Kateus on hengellistä spitaalia.
Se alkaa pienestä. Jonkun toisen menestys häiritsee sinua. Jonkun toisen palvelutyö ärsyttää sinua. Jonkun toisen siunaus tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Jonkun toisen vaikutus uhkaa tärkeyden tunnettasi. Jos sitä ei hillitä, se leviää, kunnes se kuluttaa kaiken ympärillään.
Jaakob kirjoittaa myöhemmin: “Sillä missä on kateutta ja itsekkyyttä, siellä on epäjärjestystä ja kaikkea iljettävää.” (Jaak. 3:16) Ei jokin epäjärjestys. Ei satunnainen epäjärjestys. Jokainen ilkeä tapa. Jaakob kuulostaa huomattavan tutulta 4. Mooseksen kirjan luvusta 12, koska kateus jättää aina jälkeensä tuhoa. Aina.
Samaan aikaan Mooses vastaa tavalla, joka tuntuu lähes mahdottomalta. Hän ei juhli. Hän ei puolusta itseään. Hän ei kerro kaikille olevansa oikeassa. Sen sijaan hän puuttuu asiaan välittömästi. “Paranna hänet, oi JHWH, minä rukoilen.” (4. Moos. 12:13)
Ajattele tätä. Nainen juuri kyseenalaisti julkisesti hänen auktoriteettinsa. Hän kyseenalaisti hänen kutsumuksensa. Hän yritti heikentää JHWH:n hänelle antamaa asemaa. Ja Mooses rukoilee hänen puolestaan.
Tämä saattaa olla yksi selkeimmistä osoituksista siitä, miksi JHWH uskoi Moosekselle johtajuuden alun perin. Todella kypsät johtajat eivät ole pakkomielteisiä puolustamaan itseään. He luottavat JHWH:hen sen tekemisessä.
Tässä piilee toinenkin merkittävä kuva.
Jälleen kerran Mooses viittaa itsensä ulkopuolelle Messiaaseen. Se, jonka hänen oma kansansa hylkäsi, tuli Se, joka rukoili heidän puolestaan. Se, jota pilkattiin, tuli Se, joka rukoili: “Isä, anna heille anteeksi.” Loukatusta osapuolesta tuli välittäjä.
Läpi koko Raamatun vanhurskas johtajuus näyttää juuri tältä. Ei vihollisten murskaamista, vaan heidän ennalleen asettamisen tavoittelua.
Ironia voimistuu entisestään, kun luemme Raamatun kuvauksen Mooseksesta juuri tässä luvussa. Raamattu antaa meille yhden merkittävimmistä lausunnoista koko Toorassa: “Mooses oli hyvin nöyrä mies, nöyrämpi kuin kaikki muut maan päällä olevat.” (4. Moos. 12:3). Liiasta vallasta syytettyä miestä kuvataan nöyrimmäksi elossa olevaksi mieheksi. Samaan aikaan tätä valtaa haastavat ihmiset kamppailevat ylpeyden kanssa. Se vaikuttaa asiaankuuluvalta. Hyvin asiaankuuluvalta.
Ajattele ajoitusta.
Jumala ei kerro meille, että Mooses on nöyrä voiton jälkeen.
Hän ei kerro meille, että Mooses on nöyrä vastaanottaessaan Tooran.
Hän ei kerro meille, että Mooses on nöyrä jakaessaan meren.
Hän kertoo meille, että Mooses on nöyrä, kun hänen oma veljensä ja sisarensa haastavat hänen valtansa. Silloin nöyryys tulee näkyväksi.
Kuka tahansa voi vaikuttaa nöyrältä, kun kaikki taputtavat.
Nöyryys ilmenee, kun ihmiset kyseenalaistavat kutsumuksesi, kritisoivat johtajuuttasi tai hyökkäävät luonnettasi vastaan.
Ja mitä Mooses tekee?
Hän ei puolusta itseään. Hän ei kosta. Hän ei kerää kannattajia. Hän ei aloita vastahyökkäystä.
Hän antaa Jumalan hoitaa sen.
Tuhansia vuosia myöhemmin Ješua sanoisi: “Autuaita ovat sävyisät, sillä he perivät maan.” (Matteus 5:5)
Maailma sanoo, että aggressiiviset perivät maan. Kunnianhimoiset perivät maan. Itseään mainostavat perivät maan.
[5:26 PM]Ješua sanoo, että sävyisät perivät maan.
Neljäs Mooseksen kirja 12 antaa meille elävän esimerkin tästä periaatteesta kauan ennen vuorisaarnaa.
Miriam kurotti ylöspäin.
Mooses kumartui alemmas.
Ja Jumala puolusti itse Moosesta.
Valtakunta on aina kuulunut niille, jotka luottavat Jumalaan tarpeeksi jättääkseen maineensa hänen käsiinsä. Elämme aikana, jolloin jokainen haluaa esiintymislavan. Jokainen haluaa seuraajia. Jokainen haluaa vaikutusvaltaa. Kaikki haluavat olla opettajia. Silti Jaakob varoittaa: “Älköön monien teistä tulisi opettajia, veljeni, sillä te tiedätte, että meitä, jotka opettamme, tuomitaan ankarammin.” (Jaak. 3:1)
Nykyaikainen kulttuuri kohtelee opettamista usein kuin lottovoittoa. Raamattu kohtelee sitä kuin teloitusryhmän edessä seisomista. Kysymyksen ei pitäisi koskaan olla: “Kuinka minusta voi tulla vaikutusvaltaisempi?” Kysymyksen pitäisi olla: “Kuinka minusta voi tulla uskollisempi?”
Nämä eivät ole sama asia.
Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan JHWH valitsee toistuvasti ihmisiä, joita kukaan ei odottanut. Abraham oli vanha. Joosef unohdettiin. Daavid jätettiin huomiotta. Mooses änkytti. Jeremia oli nuori. Aamos oli paimen. Opetuslapset olivat kalastajia. Ješua syntyi ruokakaukalossa.
JHWH ei ole koskaan ollut vaikuttunut ansioluetteloista. Hän etsii antautumista.
Ilmestyskirja päättyy Karitsan istuessa valtaistuimella. Ei siksi, että Hän otti vallan. Ei siksi, että Hän vaati tunnustusta. Ei siksi, että Hän ylensi itsensä. Koska Hän totteli. Valtakunta kuuluu nöyrille. Nöyrät perivät maan. Uskolliset saavat kruunut. Kateellisia kutsutaan katumaan ennen kuin hengellinen spitaali leviää leiriin. Koska kateus ei koskaan rakenna Valtakuntaa. Se vain häiritsee sitä.
Tässä on toinenkin epämiellyttävä opetus.
Ješua varoittaa toistuvasti Ilmestyskirjan seurakuntia ylpeydestä, itsensä korottamisesta ja aseman halusta. Laodikeian seurakunta luuli olevansa rikas, vaikka se oli todellisuudessa köyhä. Sardes luuli olevansa elossa, vaikka se oli todellisuudessa kuollut.
Suurin vaara ei ollut ulkopuolelta tuleva vaino. Se oli sisäinen turmelus.
Neljäs Mooseksen kirjan luku 12 opettaa saman opetuksen. Israelin ongelma ei ollut enää Egypti. Egypti oli heidän takanaan. Uhka oli nyt leirin sisällä. Kateus. Kunnianhimo. Ylpeys. Vertailu.
Jumalan kansan vaarallisimmat viholliset eivät usein ole yhteisön ulkopuolelta tulevat hyökkäykset. Ne ovat sen sisällä hiljaa kasvavat asenteet. Miriam katsoi Moosesta ja kysyi: “Puhuiko JHWH todella vain hänen kauttaan?” Tarinassa on yksi viimeinen yksityiskohta, joka on helppo ohittaa. Sitaaliksi tultuaan Miriam suljetaan leirin ulkopuolelle seitsemäksi päiväksi (4. Moos. 12:14-15).
Leirin ulkopuolella. Erotuspaikka.
Paikka, jonne epäpuhtaus lähetettiin. Paikka, jonne spitaaliset odottivat. Paikka, jonne syntipukki myöhemmin ajettaisiin. Paikka, jonka Heprealaiskirje kertoo Jeesuksen kärsineen puolestamme (Hepr. 13:12-13).
Raamatussa leirin ulkopuolella oleminen kuvaa eroa läsnäolosta, koska synti luo aina etäisyyden ihmiskunnan ja Jumalan välille. Mutta se ei ole Miriamin tarinan loppu. Huomaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Israel ei liiku. Pilvi ei johdata heitä eteenpäin. Kansakunta odottaa. Koko kansakunta keskeyttää matkansa, kunnes yksi langennut sisar on ennallaan. Se on hämmästyttävää.
JHWH kurittaa Mirjamia, mutta Hän ei hylkää häntä. Tuomion tarkoitus ei ollut koskaan tuho. Se oli ennallistaminen. Sama Jumala, joka löi häntä, on Jumala, joka paransi hänet. Sama Jumala, joka lähetti hänet leirin ulkopuolelle, toi hänet takaisin sisään.
Tämä kaava toistuu läpi Raamatun. Aadam ja Eeva karkotetaan Eedenistä, mutta Jumala vaatettaa heidät. Israel karkotetaan, mutta Jumala lupaa ennallistamisen. Pietari kieltää Messiaan, mutta hänet valtuutetaan uudelleen. Jopa Ilmestyskirjan varoitukset ovat täynnä kutsuja katua ja palata.
Raamatun tuomio on usein korjaavaa ennen kuin se on rankaisevaa. Se on Isän kurinpitoa, ei muukalaisen hylkäämistä. 4. Mooseksen kirjan luku 12 ei ole pelkästään kertomus kateudesta. Se on kertomus armosta. Koska jopa ylpeyden, jopa kapinan ja jopa julkisen epäonnistumisen jälkeen JHWH löytää tiensä takaisin leiriin.
